KUPS on rautaa!!! 3.4.2009
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Voe että, erittäin mukava keikka Kuopiossa takana...kyllä oli allekirjoittanut ihan täpinöissään, kun pääsi pitkästä aikaa lavalle! Ja vieläpä synnyinkaupungissa.
Josta tulikin mieleeni "pieni" ero eri maakuntien toimittajien välillä. Jos vaikkapa Kuopiossa lehti kirjoittaa joukkiostamme jutun, niin harvoin siinä yksittäisiä kuorolaisia sen kummemmin eritellään.
Mutta kun Pohojanmaalla paikallinen lehti tulee tekemään juttua, niin ensimmäinen kysymys on aina: "Ketkäs teistä ovat pohojalaasia?". Seuraavaksi kädet suurta ylpeyttä tuntien kohottaneet heimoveljet asetellaan kuvaa varten eturiviin - jos siis siinä vaiheessa muita kuorolaisia kuvaan enää edes kaivataankaan. Ja usein toiveena vielä on, että tämä kuoron eliitti riisuisi paitansa ja pullistaisi valtavan hauiksensa. Tai vähintäänkin pukeutuisi jussipaitaan ja katsoisi kaihoisasti, mutta ylväästi rakkaan kotiseutunsa lakeuksien yli. Jutusta käy aina luonnollisesti ilmi myös se tosiseikka, että oman kylän poijjaat ovat - sen lisäksi että ovat komeimpia ja vahvimpia - myös ylivertaisia laulajia ja tehneet kaikki parhaat laulut.
Ei siis ollenkaan ihme, että olen yrittänyt kerran päästä osalliseksi tuosta suuresta autuudesta. Vietettiin Seinäjoella Semmareiden pikkujoulua ja jussipaitaan naamioituneena livahdin vieraaksi Ilkka-lehden kuusijuhliin. Huijjausyritykseni kuitenkin paljastui, sillä hyvinkin pikaisesti minut talutettiin ystävällisellä niskapers-otteella pois valittujen joukosta. Liekkö Savoa ylistävä puheeni ollut syynä.
Ja lopuksi vielä muistutus, että savolaisen puhuessa vastuu on kuulijalla.
Janne