Totta vai tarua 14.6.2009

Koin viime viikolla mieleenpainuvan yllätyksen. Olin palaamassa kauppareissulta kotiin, kun kapealla hiekkatiellä keskellä ei mitään kohtasin autopesupisteen. Kaasunaamareihin sonnustautuneet nuoret miehet suihkuttivat paloletkuilla runsaasti vettä kahdesta suunnasta pesuvuorossa olevan ajoneuvon päälle. Ajoneuvojen jono oli useita kymmeniä metrejä pitkä; henkilöautoja, maastokuorma-autoja, Pasi –panssariajoneuvo, paloauto sekä peräkärryllisiä maastoajoneuvoja. Olin motissa ajoneuvojen keskellä. Kaupasta ostamani pakasteet odottelivat peräkontissa kotipakkaseen pääsyä noin puolen tunnin ajan. Kävi mielessä, että voiko tämä olla totta. Näenkö sittenkin unta? Tottapa hyvinkin. Oli käynnissä puolustusvoimien mittava Maanvyöry –sotaharjoitus. Tässä harjoituksessa oli ilmeisesti tarkoitus harjoitella laskeuman saaneiden ajoneuvojen puhdistamista.

Näen nykyisin todella harvoin painajaisunia. Mieleen on jäänyt kuitenkin yksi painajaisuni, joka toistuu aika ajoin. Olen siinä unessa mukana näytelmässä. Teatterikappale on jo käynnissä ja katsomossa on runsaasti yleisöä seuraamassa esitystä. Kesken roolisuoritukseni ymmärrän, että en ole lainkaan harjoitellut näytelmän vuorosanoja. Tunne on erittäin epämiellyttävä. Muistan kesken unen pohtineeni, että onko kyseessä uni vai olenko sittenkin hereillä.

Keskiviikkona 17.6. laitetaan myyntiin 20 –vuotiskiertueemme liput. Semmareiden keikkakalenteria seurannut on varmasti havainnut, että olemme kuluneen kevään ja kesän aikana esiintyneet vain rajoitetusti. Käynnissä on tiivis harjoittelukausi. Haluamme panostaa siihen, että esitystämme seuraamaan tullut katsoja voisi pohtia mielessään, voiko tämä olla totta.

”Jos olisi viikkoa aikaisemmin aloittanut harjoittelun, niin ei tarvitsisi kysyä sitä kysymystä, että miksi ei aloittanut harjoittelua viikkoa aikaisemmin”

Joel

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen